Juuri sinulla on merkitystä!

Onko oma paikkasi vielä hakusessa? Bleizzi on Pelastusarmeijan Tampereen osaston oma innovatiivinen juttu nuorille ja nuorille aikuisille. Lähdemme liikkeelle pienestä, mutta haaveilemme suurista asioista yhdessä Jumalan kanssa. Bleizzissä painotamme samaa ruohonjuuritason lähimmäisenrakkautta, ihmisten yhteyttä ja hädänalaisten auttamista, mitä Pelastusarmeija on kautta historiansa painottanut. Otamme opiskelijoita innolla mukaan toimintaamme! Rakennetaan yhdessä yhteyttä, jossa jokaisen on hyvä olla ja jossa jokainen voi löytää paikkansa suuressa suunnitelmassa. Yhteystietomme löydät alhaalta, tule rohkeasti mukaan!

 

Tuemme opiskelijoita

Jos haluat keskustella elämäntilanteestasi tai haluat, että puolestasi rukoillaan, olemme sinua varten. Olemme myös mukana tukemassa Kelan opintotuella opiskelevia opiskelijoita, joilla on tiukka taloudellinen tilanne. Lisäksi avustamme esimerkiksi lukiokirjojen hankinnassa. Ota rohkeasti yhteyttä numeroon 044 7577 941
(soittoaika tiistaisin klo 10-12).

Tule mukaan ylistysbändiin!

Oletko soitto- tai laulutaitoinen ja haluaisit olla mukana perustamassa ylistysbändiä? Ota yhteyttä: [email protected].